Kun mä olin nuori aikuinen, en missään vaiheessa haaveillut erityisemmin perheestä. Suhtauduin siihen oikeastaan hyvin realistisesti; jos satun löytämään kivan kumppanin elämääni ja asiat natsaa, niin miksei lapsiakin voisi tulla.

Mä tulin ensi kertaa äidiksi 35-vuotiaana. Lapsen syntymä muutti mun elämässä kaiken – hyvällä tavalla! En voinut kuvitellakaan, kuinka äärimmäisen hauskaa meille tulisi ja kuinka paljon lapsi rikastaisi arkea. Jep, onhan se paikoitellen raskasta, enkä mä enää saa tulla ja mennä miten itse haluaisin, mutta toisaalta, mä saan seurata oman lapseni kehittymistä lähietäisyydeltä. Ihan parasta!

Ja nyt niitä on kaksi; kuopuksen syntymä sinkaisi esikoisesta yhdessä yössä jättimäisen ison, koska vauva oli niin mahdottoman pieni häneen verrattuna. Tässä sitä sitten mennään ja ihmetellään arkea pienenä perheyksikkönä. Farmarivolvokin tuli taloon, enää puuttuu vain kultainen noutaja 😉

Mun mielestä lapsissa parasta, on heidän absoluuttinen rehellisyys, maailmaa syleilevä ote elämään ja NAURU! Pahinkin synkkä pilvi katoaa pään sisältä, kun kuulee lapsen nauravan.

Tuu kurkkaa millaista se meidän pikkulapsiarki on, jutut löydät tuosta vierestä 🙂 Ps. Spoileri, se on ihan parasta 😉

pus, Paula

*