En oikein muista mikä oli se määrittelevä hetki kun tajusin, että mulla on ihan oma tyyli. Jossain kohtaa mä vain ymmärsin, että on vaatteita, jotka puhuttelee mua ja leikkauksia, jotka näyttää mun päällä hyvältä. Tähän oivallukseen on ilmaantunut myöhemmin mukaan hienosäätöä materiaalien, käytettävyyden ja värien myötä. Oon myös tajunnut, että vaikka joku vaate näyttää ihanalta, se ei välttämättä sovi mulle. Yhtään. Äh – se on toisinaan vieläkin tosi ärsyttävää myöntää!

Ennen kuin löysin oman tyylini, olin seurannut kiltisti muodin aallonharjaa: se mikä nyt oli in oli pakko löytää myös omasta vaatekaapista. Ihan sama näyttikö se vaate tai väri mun päällä hyvältä. Mä saatoin hillota hankkimiani vaatekappaleita jopa vuosia elätellen toivetta, että vielä joku päivä tykkäisin käyttää niitä. Kyllä, mun vaatekaapissa oli myös vaatteita, joissa oli vielä laputkin kiinni.

Oon pohtinut mistä moinen shoppailuinto oli oikein noussut pintaan ja päätynyt muistelemaan teinivuosia, kun kansainväliset ketjut rantautui Suomeen. Aiemminhan päälle oli vedetty kirjaimellisesti Seppälää (ja Pukevaa – muistaako kukaan??), mutta ai että kun saatiin käsiimme trendejä Ruotsista…! Muistan edelleen mun ihka ensimmäiset henkkamaukka ostoksetkin: valkoiset tiukat housut ja lyhyt, raidallinen spagettiolkaintoppi. Niissä mä menin ysiluokan päättäjäisiin. Siitä lähti myös eräänlainen itsensäetsimisen kausi, joka näkyi päällepäin erityisesti vaatteissa.

Nuorena, hädintuskin aikuisena, oli myös ihan tavallista, että kavereiden kanssa hengailut päättyi useimmiten vaateostoksille. Me saatettiin kauhoa vaaterekeiltä summamutikassa kotiin kaikkea mitä löytyi. Näin ollen mun vaatetangolla oli tosi monenlaisia vaatteita vähän riippuen siitä, mikä itsetutkiskelun vaihe oli kulloinkin käynnissä. Mun kaapissa roikkui muun muassa pitkä kirjailtu demin-takki (Matrix meets lähiö -vaihe), englanninlippuvyö (brittipop-vaihe), paitoja kiinalaisilla kirjaimilla ja lohikäärmeillä kirjailtuina (asematunnelin Indian Bazaar -vaihe) ja tyköistuva ruudullinen bleiseri (haluan näyttää vanhemmalta -vaihe).

Mä joskus viihdytän itseäni muistelemalla tätä kulkemaani vaatematkaa. Täytyy myöntää, että tänä päivänä mua hiukan hävettää millaisissa muovireleissä oon painellut menemään ja kuinka usein ne vaatteet jäi aivan kertakäyttöisiksi. Onneksi tämän päivän nuoret ovat tätä kulutusinnokasta kasarilasta fiksumpia ja ottavat huomioon ympäristön paremmin kuin minä samassa iässä ollessani.

Mun asenne vaatteisiin on vuosien saatossa muuttunut paljon. Ei pelkästään ympäristötietoisuuden vuoksi, mutta myöskin siksi, että mun kroppa on muuttunut. Mun lantio on lupsahtanut raskauksien myötä ja alavatsa on antautunut maan painovoimalle. Ja se on hei ihan ok! 🙂 Se vaan tarkoittaa mulle, että mä haluan tänä päivänä vaatteilta ensisijaisesti mukavuutta, hyvää istuvuutta ja pitkää kestoa. Vaatteissa pitää olla myös hyvä olo, koska se näkyy myös ulospäin: mä en halua nykiä helmaa, asetella vyötärönauhaa tai pelätä kaula-aukon paljastavan ajateltua enemmän 😉 Ja siis älkää nyt luulko, että kulkisin joku iltapuku päällä himassa: tottakai hengaan kotona myös verkkareissa. Nehän on meidän suomalaisten hiljaa hyväksymä kansallispuku.

Kun aloin odottamaan esikoista, mä tiesin, että mun garderoobiin tulee muuttamaan toviksi ihan oma segmentti sisään: äitiysvaatteet. Odotusaikana mä olin toimistossa töissä ja tapasin asiakkaita, joten halusin, että mun mamavaatteet ovat siistejä ja työpaikalle sopivia. Mä pelkäsin venyttäväni muodottomiksi mun puserot ja mekot, minkä vuoksi mä hommasin aivan kaiken mama-mallistoista. Lopulta ekalla odotuksella kertyi uutta vaatetta yhden ison muovilootan verran. Se oli vähän liikaa. Osa vaatteista meni suoraan parin käyttökerran jälkeen kierrätykseen enkä käyttänyt kuin yhtä mammamallista trikoopuseroa tovin odotuksen jälkeen.

Toista lasta odottaessa en halunnut astua turhien vaatehankintojen miinaan ja tajusin, että tarvitsen oikeastaan vain muutaman hyvän ja omaan tyyliini sopivan äitiysvaatteen. Enkä lähtökohtaisesti olisi pitämässä tätä kategoriaa vaatekaapissa vain ohikiitävää hetkeä vaan mielellään pidempään. Ängin kasvavaa mahaani ihan reilusti myös mun olemassa oleviin mekkoihin ja paitoihin sisään ja ajattelin, että tämä on minun kovanluokan testini näiden vaatteiden kestävyydelle 😉

Kahlasin lopulta miltei koko kevään Noshin mustassa Taika maksimekossa, joka säilytti rennon istuvuutensa myös raskauden jälkeen. Ja Espritin trikoopaidassa. Vahva suositus molemmille. Noista linkeistä pääsette kurkkimaan kyseisiä trikoita. Tosin Taika mekko taitaa olla just nyt poissa valikoimasta, joten laitoin esimerkin samasta mallista eri kuosilla (Ulappa).
Diggailin myös kietaisumekoista, jotka palvelevat hyvin myös raskauden jälkeen. Loppuodotuksessa mun maha oli tosin jo niin iso, ettei se mahtunut oikein mihinkään vaatteeseen enää sisään. Silloin kiitin onneani, että oli kesä ja pystyin hengaamaan synnytystä edeltäneet päivät bikineissä 😉

Pari viikkoa vielä odotusta jäljellä

Sillä on muuten iso ero osuuko loppuodotus kesään vai talveen. Molemmat on koettu. Esikoisen loppuodotuksen kohdalla oli kylmä talvi ja mun oli yksinkertaisesti pakko hankkia äitiystakki. Vieläkin harmittaa, etten älynnyt silloin hommata monikäyttöistä talvitakkia, sillä tämä hankkimani toppis jäi heti käyttämättömäksi kun kelit lämpenivät. Jos olisin tiennyt paremmin, olisin tietenkin satsannut monikäyttöiseen talviparkaan, joka palvelee raskauden jälkeen myös kantotakkina ja vapaa-ajan takkina. Hyvä esimerkki löytyy vaikkapa Seraphine Maternitylta:

Uskon siis pysäyttäneeni mun keulivan mopon vaatehankintojen osalta ja ruokin ostoshimoa toisinaan vain katselemalla vaikkapa SilkFredin Try on Tuesday – instastooreja (klikiti klik klik väijymään heidän ihanaa fiidiä). Ja nettiostoksilla mä kysyn aina itseltäni: tarvitsenko minä oikeasti tämän vaatteen? Onko tämä mun tyylinen? Minkä kanssa mä käytän tätä? Jos hankin tän, voinko luopua jostain toisesta? Mulla on jo nyt omatekoiset syys-talvi ja kevät-kesä kapselikokoelmat, joista toinen pesii aina vintillä. Siispä tankotilan ollessa rajattu, ei vaatteitakaan voi ladata loputtomiin kaappiin. Let’s face it – ei niitä kaikkia tule käytettyä, jos niitä on joutunut jo kasaamaan toistensa päälle 😉

Kaikissa hankkimissani äitiysmekoissa vyötäröä voi kursia kasaan vaikka vyöllä eikä niissä ole piiloleikkauksia imetyksen varalle. Tässä varmaan on liikkeellä kahta koulukuntaa: osalle piiloleikkaukset on ihan must ja osa pärjää riittävän alas napitettavalla etumuksella. Sen oikeastaan saa selville vain kokeilemalla. Mä kuulun jälkimmäiseen porukkaan. Nyt kun pikkupoika on kohta jo viisi kuukautta vanha, ei imetyskään ole enää sellaista jatkuvaa ruokailua kuin ekoina kuukausina. Tyyppi vetelee jo useiden tuntien päikkäreitä vaunuissa, joten oon kaivellut ne mun ihanat odotusajanmekot esiin ja hilppaisen kaupungille pyörimään rattaiden kanssa tuoksi aikaa. Siihen tarkoitukseen tämä Seraphinen mekko on muodostunut omaksi suosikiksi:

Seraphinen mekko +4 kk odotuksen päättymisestä


Mä tiedän mikä mun tyyli on ja oon tykännyt noudattaa sitä myös odotuksen, imetyksen ja mammalomailun aikana. Mä tykkään mekoista, joten ne on ehdottomasti mun go-to vaate myös tähän elämäntilanteeseen. Plus että ne ovat erittäin mukavia päällä odotuksen jälkeisessä palautuvassa tilassa 🙂 Ja ai että…mammasukkikset ja leggarit on myös maailman ihanin asia! Kaikilla pitäisi olla sellaiset kaapissa, oli sitten raskaana tai ei. Mä olen ihan leppoisasti asunut niissä myös odotuksen jälkeen, koska mikä onkaan ihanampaa kuin kainaloissa asti kutitteleva vyötärönauha! Siihen kun lisää vielä trikoopaidan niin muistuttaa lähinnä kokovartalosukkaa 😉 Ah, mukavuus voittaa!

Mukavia muotihetkiä sulle!

pus, Paula

*

2 Comments

  1. I’m not that much of a online reader to be
    honest but your sites
    really nice, keep it up! I’ll go ahead and bookmark your
    website to come back later.
    Cheers

    1. Cheers Matthew! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Meidän lempparit